Webhotelli voi olla terminä maallikolle hieman vaikea ymmärtää. Mutta pohjimmiltaan kyse on siis siitä, missä verkkosivut ja verkkokaupat fyysisesti sijaitsevat.
Eli jaettu tieto toisin sanoen verkkosivu on ladattu jonkun palveluntarjoajan hallinnassa olevalle “muistille”. Monesti verkkosivujen oston yhteydessä ostetaan samalla domain, eli sivujen ulospäin näkyvä “osoite” webhotellilta.
Webhotelli = hotelli verkkosivuille. Eli palvelu joka pitää sivustosi verkossa.
Esimerkki: www.markkinointiboosti.fi = domain eli verkko-osoite.
Ennen webhotellia, tarvitset verkkosivuston ja bisneksen
Verkkosivujen ja verkkokauppojen rakentaminen yleisesti alkaa siitä, kun yrittäjä omaa uuden bisnesidean tai aikaisemman yrityksen, jolle haluaa lisämyyntiä digitaalisia kanavia hyödyntäen. Kaiken pohjana on tietysti tehdä ensin hyvä suunnitelma ja laskelmat projektin kannattavuudesta, jonka jälkeen sijoitetaan hieman pelimerkkejä verkkokaupan perustamiseen vapaavalintaiseen webhotelliin.
Tämän artikkelin aikana tullaan enimmäkseen käsittelemään sivuston ylläpitoa, mistä se kannattaa hankkia ja kuinka paljon se kustantaa. Käydään kuitenkin ennen sitä muutamia oleellisia asioita läpi, joita suosittelemme ottamaan jokaisen projektin kohdalla huomioon.
Mieti näitä ennen verkkosivun toteutusta ja webhotellin hankkimista
- Paljonko projektin toteuttaminen maksaa?
- Hoidanko itse toteutuksen vai otanko ulkopuolista apua?
- Kuinka kauan projektin toteuttaminen kestää?
- Mitä projekti vaatii minulta?
- Minkä ajan sisällä projekti pitää saada tuottamaan?
- Paljonko tuottoa haetaan?
- Viimeisenä, muttei vähäisimpänä – Paljonko ylläpito tuo minulle lisäkustannuksia?
Okei, palataan nyt takaisin tuohon ylläpitoon, kun olet ottanut nämä asiat huomioon.
Eli mitä on tämä kyseinen verkkosivuston ylläpito?
Olemme vuosien varrella huomanneet, että tuolla sanalla on useita erilaisia merkityksiä, varsinkin meidän alalla. Ylläpito suurimman osan ajasta tarkoittaa kolmannen osapuolen palvelua, jonka avulla asiakas voi vuokrata itselleen verkosta kotisivutilaa palveluntarjoajan palvelimelta.
Joissakin tapauksissa ylläpito ymmärretään väärin tai se sekoitetaan verkkosivujen päivitykseen sekä muutoksien tekemiseen projektin luovutuksen jälkeen. Tätä se kuitenkin harvoin on.
Ylläpito = Webhotellin sisältö ja mistä sen saa?
Normaalisti Webhotelli sisältää seuraavat palvelut:
- Verkkosivutila
- Verkkotunnus
- Sähköpostilaatikko
Sama webhotelli käy teknisesti niin kotisivuille kuin verkkokaupoillekin. Kyseessä on siis hosting-palvelu monille eri julkaisujärjestelmille ja myös HTML-sivuille. Webhotelli voi toisaalta toimia myös “massamuistina”, eli sinne voi raahata tiedostoja aivan kuten vaikkapa puhelimiin tai usb-tikulle. Toki internetin ollessa kyseessä täytyy silloin huomioida, että ilman salauksia nuo tiedostot ovat näkyvissä kaikille.

Webhotellin valinnassa on hyvä ottaa huomioon muutamia asioita, jotka vaikuttavat olennaisesti oikeanlaisen paketin löytämiseen ja sen käyttöönottoon
- Onko kyse verkkosivusta, verkkokaupasta tai jostakin muusta alustasta?
- Mitä laajempi ja isompi kokonaisuus, sitä enemmän tarvitaan tallennustilaa.
- Millainen budjetti?
- Halutaanko päästä mahdollisimman halvalla vai halutaanko panostaa sivuston nopeuksiin sekä stabiiliuteen?
- Missä sivuston kohderyhmä on?
- Tuleeko palvelimen olla Suomessa vai ulkomailla?
- Webhotellin piilokulut, onko niitä?
- On olemassa hostingpalveluja, joissa esimerkiksi SSL-sertifikaatti on yllättäen maksullinen lisäpalvelu. Kyseessä on olennainen nykyaikaisen verkkosivuston elementti, joten karta tällaisia maksullisia lisäpalveluja!
- Puuttuuko muita olennaisuuksia?
- Lähtevän postin palvelin (SMTP) olisi hyvä olla tarjolla, jotta saat lomakevastaukset ja viestit liikkumaan sivulta samantien. Muuten joudut hakemaan sellaisen muualta, ja se aiheuttaa pieniä ongelmia. Jos hostingpalvelu ei siis tarjoa minkäänlaista sähköpostipalvelua, ei webhotelli todennäköisesti tue myöskään lomakkeiden tai woocommercen ilmoituksia.
- Joidenkin pienimpien hostingpalvelujen paketit eivät sovellu muille kuin todella kevyille verkkosivuille. Käytännössä webhotellin tarjoama PHP muistiraja pitää olla riittävän suuri (mielellään 256mb tai enemmän), jos käytät esimerkiksi jotain editoreja tai muita työkaluja.
- Control Paneelista tulee löytyä backup -optiot. Näitä varmuuskopioita kannattaa säilöä säännöllisesti, jotta hätätilanteessa saadaan ulos toimiva verkkosivuversio nopeasti.
Kun olet ottanut nämä seikat huomioon niin voit tehdä valinnan webhotellipakettien joukosta.
Me itse suosimme www.zoner.fi palveluntarjoajaa, joka omaa monta hyvää elementtiä ja palveluvalikoimasta löytyy jokaiselle sopiva paketti.
Zonerilla on todella nopea asiakaspalvelu, joka erilaisissa ongelmatilanteissa on erittäin tehokasta ja suoraviivaista. Pakettien hinnat ovat järkeviä, eivät ali- eivätkä ylihinnoiteltuja, niin kuin useammalla palveluntarjoajalla tulet huomaamaan. Monesti se edullisin webhotelliratkaisu ei ole kaikista paras, ja kalliimpiin paketteihin ei useimmalla ole edes tarvetta, mikäli siis puhutaan perus verkkosivuista tai verkkokaupoista. Webhotellitarjouksissa kannattaa olla myös tarkkana. Alle 12kk mittaisiin tarjousjaksoihin ei kannata lähteä. Hinta saattaa nousta rajustikin.
Hyviä nyrkkisääntöjä kun olet ostamassa Webhotellia:
- Esittelysivusto, eli kevyt 1-2 sivuinen verkkosivu ei tarvitse parempaa pakettia kuin Zonerin Minipaketti
- Hieman laajempi kokonaisuus, esimerkiksi sivusto joka sisältää useamman alasivun, kustomoituja ominaisuuksia sekä mahdollisesti hyvän määrän valokuvia, vaatii vähintään Startti-paketin, mutta mielellään Sopiva-paketti.
- Todella laajaa verkkosivustoa tai normaali verkkokauppaan suositellaan ostamaan Yritys-paketti, tällä varmistetaan raskaamman sivuston katkeamaton toimivuus.
- Kun haluat Webhotelliin mahdollisesti useamman verkkosivun tai verkkokaupan, tai vanhojen lisäksi uusia projekteja, kannattaa valita Teho-paketti.
Zonerin Webhotellit:

Tässä opas kuinka valita oikeanlainen webhotelli mikäli haluat hoastata ja ylläpitää verkkosivua tai verkkokauppaa omatoimisesti. Mikäli kuitenkin haluat ammattitaitoisen verkkosivun ylläpitäjän joka pitää huolta sivustostasi myös pelkän hoastaamisen lisäksi, suosittelemme olemaan yhteydessä mainostoimistoosi tai verkkosivukehittäjääsi. Esimerkiksi Markkinointiboostin jokaiseen verkkosivupakettiin kuuluu lisäpalveluna webhotelli, sähköpostilaatikot, sivuston hostaus sekä kokonaisvaltainen ylläpito ja kehitystyö. Näin ollen sivustosi pysyy jatkuvasti toimivana ja nopeana ilman kaatumista.